Kiire on suhteellista
Useimmilla toimeksiannoilla on aikataulu, jota usein myös kiireeksi kutsutaan. Ajassa eläminen on tärkeää ja meidän tehtävämme on täyttää se luovilla ratkaisuilla.
Hra Viesti & Visio palasi kesälomalta töihin heinäkuun lopulla. Hykerryttävä ajatus oli CRM:n, arkistojen ja dokumentoinnin järjestely kaikessa rauhassa. Leppoisan puuhastelun kuitenkin keskeytti keskiviikkoinen puhelu, jossa uusi asiakas esitti täsmäkysymyksen: ”Tarvittaisiin kampanjavideo maanantaiksi, siis ensi maanantaiksi. Onnistuisiko?”
Kaikilla mittapuilla ajatellen jo ajatuskin videosta tällä aikataululla oli ”mission impossible”, mutta ”kyllä onnistuu” -päätöksen teko kesti 7 sekuntia. Mutta miten käytännössä?? Hanna, Klasu ja Juhis olivat kesälaitumilla, eikä kuvaus suju lainkaan yrittäjältä. En missään nimessä halunnut keskeyttää kenenkään lomaa, mutta laatua piti saada aikaan rivakasti.
25 vuoden aikana on oppinut verkoston tärkeyden, yksin ei pärjää pieni eikä iso toimija. Parilla puhelinsoitolla ja 10 minuuttia myöhemmin ammattilainen oli löytynyt. Olikin mukava soittaa asiakkaalle takaisin ja kysyä rennosti –Niin mihin aikaan huomenna aloitamme? Video saatiin tehtyä ajallaan ja hyvällä laadulla.
Keuruulainen Vaissi Oy on todella merkittävä yritys suomalaisessa elintarviketeollisuudessa. Kun Pietari Tuomaanpoika vuonna 1829 osti kruununjäännösmaan poikansa Fabianin nimiin, hän tuskin osasi aavistaa sen kuusi sukupolvea myöhemmin toimivan kotipaikkana Pohjoismaiden suurimmalle kaalikääryletehtaalle. Nyt Keuruun Vaississa tuotetaan 12 miljoonaa huippulaatuista kaalikäärylettä vuodessa. Käsityönä!
Aivan näinä alkuvuosina Pelismo ei ollut brändiä rakentamassa. Mutta vuonna 2017 toteutimme tälle upealle perheyritykselle melkoisesti materiaalia: valokuvia, esitteitä, nettisivut ja lisää videoita.
Valokuvan globaali taso
Lumene on suomalaisen kosmetiikan kansainvälinen jättiläinen. Yrityksen jatkuva tuotekehitys ja brändin luominen perustuu vahvasti mielikuvaan Suomen luonnon upeimmista helmistä.
Olikin upea hetki, kun yrityksen globaali markkinointijohtaja Pariisista otti yhteyttä ja halusi Hannan kuvia uusien tuotteiden markkinointikampanjaan! Tämä kertoo maailman pienuudesta ja korkean laadun tärkeydestä: Pariisin ja Keuruun väliselle matkalle kun mahtuu melko monta ammattikuvaajaa.
Videotuotannon globaali taso
Suomalaisille melko tuntemattomasta Runtech Systemsistä on noussut lyhyessä ajassa maailman johtava paperikoneiden tyhjiöjärjestelmien toimittaja. Runtech on ollut kumppanimme vuodesta 2007 alkaen ja kasvanut tuona aikana liikevaihdoltaan kolminkertaiseksi, noin 30 m€ tasolle.
Voimakasta kasvua tukemaan Juha-Matti ja Klasu tuottivat runsaasti kansainvälistä videokuvaa. ”Passion to Run” – yritysvideosta löytyy leikkauksia Suomen Haapamäeltä, Saksasta, Englannista, Shanghaista ja New Yorkista.