Nuorkauppakamari ponnahduslautana yrittäjyyteen

Nuorkauppakamari ponnahduslautana yrittäjyyteen

Ida Mustonen ja Hanna Palosaari Keurusselän Nuorkauppakamarista ovat ottaneet suuren askeleen urapoluillansa. He perustivat heinäkuussa kahden muun kollegansa kanssa Aidia osakeyhtiön ja ostivat vanhan työpaikkansa, -92 perustetun Mainostoimisto Pelismo Oy:n liiketoiminnan. Myös nuorkauppakamari-toiminnalla on osansa tarinassa.

“Jo ennen kuin Ida haki Pelismolle töihin, hän oli ollut minuun yhteydessä kiinnostuksesta nuorkauppakamaritoimintaan. Jo tuolloin silmääni pisti, että nuori alamme osaaja löytyi ihan paikkakunnalta enkä ollut aikaisemmin törmännyt häneen. Nimen pistin tuolloin muistiin ja seuraavan kerran se tulikin vastaan, kun Ida haki paikkaa äitiysloman sijaisekseni 2019 alkuvuodesta. Totesin esimiehelleni heti, että tässä olisi nuori, aktiivinen tekijä, joka kannattaa ehdottomasti haastatella” kertoo Hanna.

“Pitkään mietin äitiysloman sijaisuuden hakemista, sillä se olisi merkinnyt oman aloittelevan liiketoimintani siirtämistä takaisin pöytälaatikkoon. Toisaalta jokin sisälläni sanoi, että tästä voisi tulla jotain muutakin, kuin pelkkä sijaisuus. Kuukauden harkinnan jälkeen päätin ottaa puhelimen käteeni ja soittaa paikasta. Tässä sitä sitten ollaan!” täydentää Ida.

Kuukauden harkinnan jälkeen päätin ottaa puhelimen käteeni ja soittaa paikasta. Tässä sitä sitten ollaan! – Ida

Toisiaan täydentävä tiimi

Toisiaan täydentävä tiimi

Ida on Keurusselän Nuorkauppakamarin koejäsen ja muun muassa uudistanut kamarin nettisivut sekä häärää paraikaa projektipäällikkönä kamarin 30-vuotisjuhlan parissa. 10 vuotta toiminnassa mukana ollut Hanna taas edustaa kamarin kokemustoa. Hanna on toiminut muun muassa kahdesti kamarinsa puheenjohtajana sekä C-alueen aluetiedottajana. “Oppia on tullut muun muassa projektityöhön, johtamiseen, tiimityöskentelyyn, esiintymiseen, erilaisten ihmisten kanssa toimimiseen sekä palautteen antoon ja vastaanottamiseen. Olen myös löytänyt rohkeuden olla oma itseni. Vaikka kamarissa paljon nostetaan esille omalle epämukavuusalueelle menemistä, väittäisin, että kyllä tässä harrastuksessa oppii, vaikkei itseään koko ajan epämukavuusalueelle haastaisikaan” kertoo Hanna.

Idalle epämukavuusalueelle meneminen tulee luonnostaan ja kaksikko onkin sitä mieltä, että tärkeintä on koota hyvä tiimi, joka täydentää toinen toisiaan. “Jos olisimme kaikki samanlaisia, niin tuskin tiimityöskentely olisi kovin hedelmällistä.” toteaa Ida. “Nuorkauppakamaritoiminnassa on ymmärtänyt, että erilaiset ihmiset tekevät tiimistä toimivan. Aidian tiimissä yksi ensimmäisiä asioita oli käydä rehellisesti läpi meidän omat heikkoutemme ja vahvuutemme. Oli hienoa huomata että tiiminä täydennämme toinen toisiamme. Ne asiat, jotka itselle ovat heikkouksia ja asioita joista en pidä, ovat esimerkiksi Idalle juuri päinvastaisia” Hanna jatkaa.

Kohti yhteistä yrittäjätaivalta

Kohti yhteistä yrittäjätaivalta

Koska Ida alotti työt Pelismossa vasta kun Hanna oli jo jäänyt äitiyslomalle, niin ei yrittäjäkollegoilla ole takana vielä yhtään yhteistä työpäivää. Nuorkauppakamari auttoi onneksi tässäkin: yhteisen harrastuksen parissa on päässyt tutustumaan toisen luonteeseen sekä myös tapaan työskennellä. Ilman yhteistä harrastusta tuskin siis oltaisi vielä tässä tilanteessa.

“Olen aina pyrkinyt kohti omaa yritystä ja tämän vuoksi siirtyminen työntekijästä yrittäjäksi tapahtui hyvin luonnostaan. Toisaalta en myöskään ehtinyt olemaan työntekijänä liian kauaa, vaan pystyn katsomaan toimintaa vielä tuorein silmin ja kehittäen. Toivon, että saan nuorkauppakamaritoiminnasta vielä paljon eväitä myös yrittäjätaipaleelle” Ida kertoo.

Hannalle yrittäjyys on tuntunut houkuttelevalta kauan, mutta hän on kokenut, että itseltään puuttuu kuitenkin tiettyjä yrittäjältä vaadittavia ominaisuuksia. “On hienoa että itselle sopiva tie yrittäjäksi toteutui lopulta näin täydellisellä tavalla – yhdessä hienon tiimin kanssa.” summaa Hanna.

On hienoa että itselle sopiva tie yrittäjäksi toteutui lopulta näin täydellisellä tavalla – yhdessä hienon tiimin kanssa. – Hanna